Etusivu
Fengshui
Ihmeelliset kanavat
Astrologia
Reconnection
Orgon-tuotteet
Hinnasto
Yhteystiedot
|
Kiinalainen Lääketiede
IHMEELLISET KANAVAT
Kiinalaisen lääketieteen mukaan elämänenergia Qi kiertää ihmisessä meridiaaneja ja niiden sivuhaaroja pitkin.
Meridiaanit jaetaan kahteen pääryhmään: elimiin liittyviin tavanomaisiin meridiaaneihin ja erikoismeridiaaneihin. Erikoismeridiaaneja kutsutaan Ihmeellisiksi kanaviksi, The Eight Extraordinary Vessels.
Ihmeelliset kanavat – jo nimi kertoo, että kysymys ei ole mistään tavanomaisesta, vaan jostakin ihmeellisestä ja erikoisesta. Ihmeellisistä kanavista tiedetään varsin vähän tavanomaisiin meridiaaneihin nähden ja siksi ne ovat jääneet länsimaissa vähemmälle huomiolle.
Hedelmöittymisen jälkeen ensin muodostuvat Ihmeelliset kanavat ja vasta myöhemmin kun sikiö kehittyy, niin Ihmeellissä kanavissa kulkeva energia auttaa luomaan elimet ja niiden kanavat.
Ihmeellisten kanavien merkitystä voidaan verrata puun juuriin ja tavanomaisia kanavia puun oksiin. Oksat eivät voi kasvaa ja säilyä hengissä ilman juuria. Terveet juuret ovat puun elinehto. Samoin on ihmiskehossa. Ihmeelliset kanavat ravitsevat elinten kanavia ja ovat näin ollen koko energiajärjestelmämme perusta. Ihmeelliset kanavat ovat meidän energia-akkumme. Qi varastoituu ihmeellisiin kanaviin ja kulkeutuu niistä elinten kanaviin. Ne puolestaan ovat vastuussa energian virtaamisesta elimiin.
Kiinalaisen lääketieteen klassikot kuvaavat Ihmeellisiä kanavia enemmänkin energiakentiksi kuin varsinaisiksi kanaviksi. Ne ovat syvemmällä kuin elimiin liittyvät kanavat. Niillä on myös syvällisempi vaikutus hyvinvointiimme kaikilla tasoilla. Niiden kautta voidaan hoitaa kaikkia sairauksia.
Ihmeelliset kanavat ovat taivaallisia, niiden avulla voidaan myös herättää alkuperäinen olemuksemme ja löytää tie takaisin alkulähteelle. Siksi näitä kahdeksaa Ihmeellistä kanavaa pidetään syystäkin arvokkaina, loistavina ja hämmästyttävinä.
Neljällä Ihmeellisellä kanavalla, Dai Mailla, Ren Mailla, Du Mailla ja Chong Mailla on suurin merkitys ihmisen energiakeskuksena. Mm. kiinalaisen suurmestarin ja Taijimenin perinteenhaltijan professori Lu Jin Chuanin mukaan näistä kanavista voidaan hoitaa kaikkia vakavia ja kroonisia sairauksia.
Ihmeellisiä kanavia hoitamalla voidaan myös ennalta ehkäistä sairauksia sekä elvyttää ihmisen loputon arvokkuus ja hänen taivaallinen suunnitelmansa.
Avauspisteet
Jokaisella Ihmeellisellä kanavalla on oma avauspisteensä - värähtelijänsä, joka avaa kyseisen kanavan. Avauspisteen kautta voidaan hoitaa kaikkia Ihmeelliseen kanavaan liittyviä asioita. Kun hoidetaan avauspisteistä, niin hoito vahvistaa samalla munuaisia.
Avauspisteet sijaitsevat käsissä ja jaloissa. Kummassaikin kädessä on kaksi avauspistettä ja kummassakin jalassa on kaksi.
Suositeltava tapa hoitaa Ihmeellisiä kanavia avauspisteiden kautta on hoitaa pisteitä energialla
(ei neuloilla). Kun värähtelijät on avattu niin sen jälkeen voidaan käsitellä kanavat, poistaa mahdolliset tukokset ja voimistaa energian kulkua niissä.
Ihmeelliset kanavat:

Hoito
Hoito on hyvin rentouttava, tasapainottava ja puhdistava. Hoito kestää noin tunnin. Hoidon aikana ovat kädet ja jalkaterät paljaina avauspisteiden käsittelyä varten. Muuten rento vaatetus, kanavat käydään läpi vaatteiden päältä.
Etusivu
Fengshui
Ihmeelliset kanavat
Astrologia
Reconnection
Orgon-tuotteet
Hinnasto
Yhteystiedot
|
|