Etusivu

Fengshui

Ihmeelliset kanavat

Astrologia

Reconnection

Orgon-tuotteet

Hinnasto

Yhteystiedot


RECONNECTIVE HEALING® ja THE RECONNECTION®

Reconnective Healing ja Reconnection-sessiot ovat uuden ajan energiaa, valoa ja informaatiota.

Yhdysvaltalaisen Eric Pearlin kautta tuli maailmaan uudenlaiset energiataajuudet ihmisten parantamiseen todellisella ja konkreettisella tavalla. Hän toimi aikaisemmin kiropraktikkona 12 vuotta kunnes vuonna 1993 hänen käsissään aktivoituivat uudet parantavat energiataajuudet. Hänen asiakkaansa kokivat erikoisia tuntemuksia kun Eric piti käsiään heidän lähellään. Tapahtui paranemisia mitä erilaisimmista sairauksista.

Nämä uudet energiataajuudet ovat herättäneet maailmanlaajuista mielenkiintoa myös lääkäreissä ja tutkijoissa. Eric Pearl on esiintynyt useissa radio- ja televisio-ohjelmissa ja hänen työstään on kerrottu kuudessa eri kirjassa. Yksi näistä on hänen oma kirjansa ”The Reconnection: Heal Others, Heal Yourself”.

Nykyisin Eric matkustaa kouluttamassa ihmisiä ympäri maailmaa aktivoiden ihmisten synnynnäisiä parantamislahjoja. Suomessa järjestettiin kesäkuussa 2009 ensimmäinen Reconnective Healing- ja The Reconnection-koulutus.

Reconnective Healing® Hoidot

Reconnective Healing on kokonaisvaltaista hoitoa fyysisellä, psyykkisellä ja henkisellä tasolla.
Reconnective Healingin avulla meidän on mahdollista palauttaa tasapaino elämäämme ja sitä kautta paraneminen on mahdollista.

Tämän hoidon teho perustuu hoitajassa aktivoituihin energiataajuuksiin. Näiden parantavien ja tuntuvien energiataajuuksien teho on todistettu tieteellisesti sekä myös hoidettavien omina kokemuksina.

Keskeisimpiä hoidon vaikutuksista ovat energiatason kohoaminen ja kokonaisvaltainen hyvänolon tunne. Se helpottaa tai poistaa kipuja, syventää unta ja auttaa selviämään erilaisten onnettomuuksien jälkitiloista nopeammin. Sillä on hoidettu menestyksellisesti myös monia erilaisia kroonisia terveysongelmia.

Hoitokertoja suositellaan 1-3.

The Reconnection®

Personal Reconnection sisältää kaksi sessiota ja se tehdään vain kerran elämässä.

Reconnection Healingissä ja The Reconnectionissa on yhtäläisyyksia mutta ne ovat eri asioita. Reconnective Healingissä kyse on pääasiassa parantamisesta. The Reconnection taas on henkilökohtainen jälleenyhdistymisprosessi, joka saattaa meidät uudelleen yhteyteen maailmankaikkeuden kanssa.

Tämän prosessin tarkoitus on auttaa meitä löytämään todellinen itsemme, elämämme tarkoitus ja suunta. Ensimmäiset 6-12 kuukautta sessioiden jälkeen ovat yleensä vahvaa kasvun, kehittymisen ja muutoksen aikaa. Kehittymisprosessi jatkuu sessioiden jälkeen koko elämämme.

The Reconnection tehdään kahtena erillisenä sessiona 1-3 päivän välein. Yksi sessio kestää noin tunnin. The Reconnection tehdään tietyllä metodisarjalla, joka on täysin erilaista kuin hoito Reconnective Healingilla. Ennen Reconnection-sessioita suositellaan 1-3 Reconnective Healing–hoitoa.


Lisää Reconnective Healingistä ja The Reconnectionista, sen historiasta ja alkuperästä, voit lukea kirjasta

Dr. Eric Pearl: The Reconnection – Paranna muut Paranna itsesi

tai nettisivuilta
www.TheReconnection.com






Etusivu Fengshui Ihmeelliset kanavat Astrologia Reconnection Orgon-tuotteet Hinnasto Yhteystiedot